Joulukalenteri

Lähtölaskenta on alkanut! Viimepäivät olen fiilistellyt joulua, kuunnellut joululauluja tonttulakki päässä ja niin edelleen. Myönnän että olen vähän ajoissa, mutta valmistin kuitenkin jotain joka tyydytti joulukaipuutani ja jonka oikeastaan pitäisi ollakin ajoissa valmiina; joulukalenterin. Halusin tehdä sellaisen kestomallin, jota voi käyttää myös toisnekin kerran. Lisäksi askartelukaapissani lojui kasapäin tilkkuja, jotka ovat olleet lähinnä tiellä, mutten ole raaskinut heittää niitä menemäänkään. 

Aloitin tekemällä taskukappaleet yksitellen ja ompelin paksulla ompeleella numerot niihin seuraten lyijykynällä piirtämääni viivaa. Joihinkin taskuihin laitoin pitsireunuksen ja tein tarkoituksella taskuista hieman erikokoisia. Numeroiden ompeleminen oli aika isotöinen ja aikaavievä vaihe, joten suosittelen kansgankynän käyttöä jos sellainen löytyy. Kun kaikki taskut on numeroitu, ne asetellaan taustakankaan päälle ja kiinnitetään nuppineuloilla. Taustakangas on napakkaa pellavaa ja taskujen kankaan sekalaista sakkia. Yläsaumaan kannattaa ommella kuja kepille, jotta kalenteri pysyy ryhdissä. Sitten vaan ommellan taskut kiinni! Kaikki osat kannattaa kuitnekin silittää tasaisiksi ennenkuin antaa ompelukoneen päristä.

Täytteet voi hakea itselleen karkkikaupasta, tai jos haluaa yllättää jonkun toisen myös pienet lahjat ovat hyvä idea (esim: pienet toimistotarvikkeet, korut, viestit…). Myös paperista saa nopeasti kivat kalenterin (joskin ei ehkä monivuotisen) aikaan ja yllätyksiksi voi laittaa pieniä mietelauseita, viestejä tai muuta sellaista lättänää 🙂 

– Laura-tonttu

Advertisements