Kakkuvalaistumisia

Selailen netistä todella paljon kuvia hienoista ja koristeellisista täytekakuista. Usein amerikkalaisilta leivontasivustoilta bongattujen kuvien kakut ovat korkeita, monikerroksisia, siistejä ja erittäin ”teräväkulmaisia”. Perinteistä suomalaista täytekakkua valmistaessa olen aina pohtinut miten ihmeessä niistä saa niin täydellisen muotoisia ilman, että kakku on kuiva tai pahanmakuinen. Tässä esimerkkikuvia tarkoittamistani kakuista:

b2ec31306ff54d317441d5ac66b54834

640fullmac-540x75567e49f21b424260933f227f3c1339386

Kuvat Pinterestistä

Löysin eräältä leivontasivustolta reseptin, jota rohkenin kokeilla. Erilaisen kakkupohjan lisäksi halusin testata sivustolla hehkutettua sveitsiläistä marenki-voikreemiä, jonka pitäisi hyvän kuorrutettavuuden lisäksi maistua hyvältä (eli ei pelkästään voilta). Kyseistä kreemiä on ainakin käytetty viimeisissä kahdessa ylläolevista kuvista.

Tätä kakkua tehdessäni koin paljon onnistumisia ja muutama riemunkiljahduskin pääsi. Resepteissä oli jotain niin uutta ja mullistavaa, että se muutti ainakin oman käsitykseni täytekakun valmistamisesta.

Kaikista suurin wow-elämys oli kakkupohja. Kaikkihan tietävät miten perinteinen kakkupohja valmistetaan, vaahdotetaan munat ja sokeri ja varovasti käännellään jauhot joukkoon. Pohjasta tulee höttöinen, super-ilmava ja kuiva. Joillekin tämä on se oikea kakkupohja, mutta tämän ohjeen pohja sai minusta uuden fanin.

Oi olisimpa kokeillut tätä reseptiä ennen siskoni hääkakun valmistamista… Olisi jäänyt muutama turhautumisraivari kokematta.

Kakkupohjassa vaahdotetaan ensin kuivat aineet ja voi. Sen jälkeen lisätään maito, ja ihan lopuksi kananmunat. Massasta tulee todella paksua ja tiivistä, enkä aluksi uskonut että tästä voisi mitään kunnollista kakkupohjaa tulla. Uunissa pohja kuitenkin kohosi mukavasti ja lopputulos oli lumoava: kakkupohja oli samaan aikaan kuohkeaa, ihanan kosteaa ja HYVÄÄ. Sitä söisi valmiina vaikka pelkältään, nam!! Lisäksi pohja ei ollenkaan murentunut, vaan siitä sai helposti leikattua ja päällekkäin pinottuna se pysyi täydellisesti muodossaan, juuri niin kuin olin toivonut!

Täydellinen kakkupohja

4 kokonaista kananmunaa
2 kananmunan keltuaista
2,5 dl maitoa
(0,5 dl appelsiinimehua + 2 appelsiinin kuori)
345 g vehnäjauhoa, siivilöitynä
400 g sokeria
19 g leivinjauhetta
4 g suolaa
170 g voita, kylmänä ja pieneksi kuutioituna

Lämmitä uuni 175°C. Riko kananmunien rakenne rikki kulhossa. Yhdistä eri kulhossa maito, appelsiinimehu ja raastettu kuori.

Image

Laita isoon kulhoon kaikki kuivat aineet, ja sekoita sähkövatkaimella varovasti hiljaisella nopeudella. Lisää voikuutiot yksi kerrallaan samalla sekoittaen, noin 10 min välein. Massasta pitäisi lopuksi tulla hienon hienoa murumaista seosta. (Aluksi tämä vaihe saattaa tuntua todella epätoivoiselta, mutta kyllä se lopulta sellaiseksi muuttuu. Jatkat vain sekoittamista!)

Image

Lisää maitoseos ohuena nauhana samalla hiljaa sähkövatkaimella sekoitellen. Vatkaa n. 4 min. Lisää lopuksi munat yksi kerrallaan samalla sekoittaen. Kun munat on lisätty, vatkaa pieni hetki nopeammalla teholla, mutta älä yhtään kauemmin. Massan pitäisi olla nyt tuhtia, mutta kuitenkin vaahtomaista.

Image

Ohjeessa massa kaadettiin kolmeen pikkuruiseen kakkuvuokaan, mutta itse laitoin sen yhdelle uunipellille. Paista kakkupohjaa uunissa n. 20 min, testaa kypsyys hammastikulla. Varo kypsentämästä kakkua yhtään liikaa, muuten kosteus katoaa.

Image

Tässä kakkupohjat leikattuina. Käytin muottina erästä puurokulhoani.

Image

Image

Nam nam nam! Juuri sellainen kuin halusinkin. Kakun voi täyttää haluamillaan täytteillä. Itse käytin appelsiinilla maustettua vaniljakermaa.

Seuraavaksi luvassa sveitsiläinen marenki-voikreemi. Nettisivulla tätä väitettiin haastavaksi valmistaa, mutta omasta mielestäni se oli helppo, jos vain viitsii seurata ohjeita. Kreemillä voi tehdä kauniita tasaisia pintoja, pursottaa hienoja kuvioita ja sitä voi värjätä mielensä mukaan. Kreemi kovettuu jääkaapissa ja suojaa kakkua hyvin kosteudelta. Sen voi myös levittää marsipaanikuorrutuksen alle. Suosittelen kokeilemaan!

Sveitsiläinen marenki-voikreemi

5 kananmunan valkuaista
250 g sokeria
340 g suolatonta voita, semikylmänä & kuutioituna
10 ml vaniljauutetta
ripaus suolaa

Laita valkuaiset ja sokeri kulhoon ja vesihauteeseen (vesihaude ei saa kiehua, vaan hyvin kevyesti porista). Sekoita seosta vispilällä koko ajan kunnes sokeri on kokonaan liuennut ja valkuaiset tuntuvat kuumilta. Ota seos liedeltä ja jatka vatkaamista käsivatkaimella. Vatkaa niin kauan, kunnes kulho ei tunnu enää kuumalta ja marenki on paksua ja kiiltävä. Tämä saattaa viedä useita minuutteja.

Image

Kun marengin koostumus on hyvä, ala lisäämään voikuutioita yksi kerrallaan. Massan pitää olla tarpeeksi viileää, muuten voi saattaa sulaa. Vaahto laskee aluksi, mutta paranee lisättyäsi kaiken voin. Massa saattaa näyttää aluksi munakokkelilta, mutta tässäkin tapauksessa vaahdotetaan vain niin kauan, että se on koostumukseltaan samettisen kevyttä ja ilmavaa. Jos kreemi on liian löysää, laita se hetkeksi jääkaapiin ja jatka sen jälkeen vatkaamista.

Image

Tämän jälkeen kreemin voi värjätä haluamillaan väreillä. Itse halusin kokeilla liukuvärjäystä ja värjäsin massan kolmella eri värillä.

Image

Kakun voi kuorruttaa levittämällä kreemiä palettiveitsellä tai pursottamalla. Kakku kannattaa aina ensin päällystää jokapuolelta tasaisen pinnan aikaansaamiseksi, ja pistää sen jälkeen hetkeksi kylmään ennen varsinaista koristelua. Näin saat tasaisimman mahdollisen pinnan.

Minulla ei ole valmiista kakusta yhtään kunnollista kuvaa, koska ulkona oli jo pimeää eikä keittiössämme ole kunnon valaistusta. Siksi laitan vain pienen näytekuvan.

Image

Toivon, että saisin tilaisuuden harjoitella näitä paljon lisää, mutta tällä hetkellä opiskelijabudjetti anna siihen mahdollisuutta. Toivottavasti nämä ohjeet ja vinkit auttoivat jotakuta!

– Essi

Advertisements